Tehokkaimmat kotisivujen markkinointikeinot

Nykyään melkein kaikki tieto haetaan netistä. Olipa yrityksesi sitten millä alalla tahansa, ovat toimivat ja hyvät nettisivut avain näkyvyyteen markkinoinnissa.

Mikään ei ole turhauttavampaa, kuin joutua etsimään hankalan tien kautta joitain tiettyjä kotisivuja tai tuotteita. Samoin myös huonosti suunnitellut kotisivut saavat äkkiä mielen muuttumaan ja vaihtamaan selkeämpiin kotisivuihin. Kotisivujen suunnittelulla ja markkinoinnilla onkin siis tänä päivänä enemmän merkitystä kuin koskaan aikaisemmin.

On yllättävää kuinka vieläkin suurin osa yrityksistä ei sisällytä kotisivujaan osaksi markkinointistrategiaansa. Sille annetaan edelleen aivan liian vähän huomiota ja vaikka se olisikin osa markkinointia, sitä katsotaan erillisenä osana kokonaisuutta, vaikka sen pitäisi ehdottomasti kuulua kokonaismarkkinointiin. Kotisivut ovat niin paljon enemmän kuin vain tieto yrityksen tarjoamista palveluista.

Kotisivuja voi käyttää todella moneen muuhunkin tarkoitukseen. Digimarkkinointi sisältää hyvin paljon kaikkea kuten sosiaalinen media, raportointi, hakukoneoptimointi, verkkokauppa ja kaiken tämän takana on toimivat kotisivut. Kotisivuilta löytyy kaikki mahdollinen tieto, niitä on helppo käyttää ja selata sekä ne antavat erilaisia mahdollisuuksia tutustua ja ostaa yrityksen tuotteita ja palveluita.

Suurin osa ostopäätöksistä tehdään nykyisin netissä. Siksi on erityisen tärkeää, että yrityksellä on toimivat kotisivut ja vielä tärkeämpää on se, että ne toimivat moitteettomasti myös kännykällä selattaessa. Tässä kohtaa moni yritys meneekin nykyään harhaan. Monet ostopäätökset voidaan tehdä kaupungilla liikkuessa, pois tietokoneen ääreltä, ja silloin käytössä on pelkkä kännykän netti.

Tärkeää on myös kotisivujen päivittäminen ajankohtaista tietoa vastaavaksi. Kuluttajan on hyvin turhauttavaa löytää tietoa, mikä ei pidä paikkaansa. Täten monesti myös tällainen yritys jää äkkiä ilman asiakkaita. Vaikka sosiaalisen median eri kanavat olisivatkin yritykselle tärkeimmät markkinoinnin kanavat, ei kotisivuja tule unohtaa, sillä merkittävä osa hauista tapahtuu edelleen sitä kautta.

Tiedot myytävistä tuotteista ja palveluista tulee olla selkeästi esillä yrityksen kotisivuilla. Riippuen tuotteesta, kannattaa miettiä mitä kuluttajat haluavat tietää ja mitä odotuksia tuotteeseen liittyy. Toisinaan liian tekninen tieto ei ole niinkään olennaista kuin tuotteen käyttömukavuus ja hyödyt. Tärkeintä tässä on helpottaa asiakkaan ostopäätöstä ja tehdä tuotteesta tai palvelusta mahdollisimman houkutteleva.

Hakukoneoptimointi ja muut tärkeät ominaisuudet

Nykyään kotisivut on mahdollista rakentaa todella hakukoneystävällisiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että ne esiintyisivät mahdollisimman monessa haussa. Kokenut kotisivujen tekijä osaa luoda tällaiset sivut käyttämällä tiettyjä sanoja, otsikoita ja linkkejä. Ne usein toistuvat sivulla tarpeeksi monta kertaa, jotta hakukoneella tehty haku osaa löytää juuri nämä kotisivut.

Kotisivut antavat parhaimman hyödyn, kun niillä käy mahdollisimman monta kävijää. Jos yritys on aloitteleva yritys tai muuten haluaa lisätä netissä tapahtuvaa mainontaansa, voi avuksi ottaa maksulliset hakukonemainonnat, kuten Googlen tarjoama GoogleAds. Google Ads on siitä hyvä palvelu, että yritys maksaa vain kotisivuille johtaneista klikkauksista eikä erillisiä kuukausimaksuja tarvita.

Kotisivujen tulee olla siis kaikin puolin käyttäjäystävälliset ja tarjota selkeää tietoa ostajalle. Yhteydenotto on aina plussaa yritykselle, vaikka se ei välttämättä johtaisikaan myyntiin. Yhteydenotto osoittaa sen, että asiakas on kiinnostunut tuotteesta tai palvelusta ja haluaa siitä lisätietoa. Ei kannata olettaa, että kaikilla on käytössä älypuhelin tai sähköposti, joten yhteydenotto mahdollisuudet kannattaa pitää mahdollisimman laajana lisäten soitto- sekä tekstiviestimahdollisuudet.

Kaikki kotisivujen palveluntarjoajat antavat mahdollisuuden seurata sivujen kävijämääriä ja hyvin yksityiskohtaista dataa sivujen käytöstä. Tätä dataa kannattaa tutkia ja sen perusteella on mahdollista tehdä monia muutoksia omilla kotisivuilla. Kotisivujen käyttö vaatii jatkuvaa kehittämistä ja päivittämistä, mutta niillä on siten myös mahdollisuus päästä todella hyviin tuloksiin markkinoinnissa.